Blogin kävijämäärät vuodessa, kuukaudessa tai päivässä on yksi tapa verrata oman blogin menestystä muihin. Tässä artikkelissa käymme läpi läpileikkauksena blogien kävijämääriä vuonna 2020 ja historiakatsauksena oman sivuni jukkaahola.fi-kävijämääriä vuonna 2016. Sukunimen vaihtumisen jälkeen nettisivukin on vaihtunut aalho.fiksi ja tuoreimmat kävijämäärät löytyvät kaupallisten yhteistöiden sivulta. Juttuun on lisätty myös esimerkkejä blogien kävijämääristä.

Blogin kävijämäärät kuukaudessa erilaisissa blogeissa

Yleiskäsityksen oman blogin menestyksestä saa vertaamalla sitä muiden vastaavien blogien kävijämääriin. Huomaa kuitenkin, että vähälevikkinen mutta aiheessaan suosittu blogi on luultavasti tehokkaampi kuin laajalle leviävä mutta pintapuolinen yleisblogi. Tämän jutun lopussa on lisää sopivista tavoitteista.

Keräsin syksyllä 2020 erilaisten blogien kävijätietoja lähinnä heidän mediakorteistaan. Otos ja järjestys on satunnainen, mutta suuntaa-antava. Tässä yhteenveto:

Erään blogin tarina: jukkaahola.fi

Syyskuun 21. päivä 2016 oli kulunut vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen kirjoituksen responsiivisista sloganeista osoitteessa jukkaahola.fi. Keräsin tähän bloggaamista, sen tavoitteita ja tuloksia käsittelevään juttuun perustiedot tuon ensimmäisen vuoden ajalta.

Yhdistin Google Analyticsin ja datan visualisointityökalu Tableaun ja tein alla olevan interaktiivisen dashboardin eli räpläiltävän kojelaudan. Voit valita tarkasteltavan ajanjakson ja sen näytetäänkö kuvaajissa sessiot, sivunäytöt vai uniikit sivunäytöt.

Metriikoista mukaan tähän perusnäkymään valitsin seuraavat:

Blogin kävijämäärät vuodessa ja muut huomiot

Vuoden aikana blogissani kävi noin 6 600 kävijää, jotka vierailivat sivulla noin 9 000 kertaa. He viettivät yhdellä sivulla keskimäärin vähän alle kaksi minuuttia ja kävivät yhden vierailun aikana keskimäärin 1,2 sivulla. Julkaisin uuden jutun noin kahden viikon välein ja yhteensä niitä oli vuoden aikana kolmisenkymmentä.

Suosituimmat sivut koko vuoden aikana olivat etusivun lisäksi Martti Joenpolven kirjoituskilpailun voittamisesta kertova juttu sekä Lapland Hotel Oulun hotelliarvostelu. Kolmanneksi kipusi ilmainen slogangeneraattori. Näiden juttujen kodit ovat muuttuneet sitten vuoden 2016 ja osa on siirretty tänne aalho.fi:hin.

Kuvaajasta näkee, että vierailujen keskimääräiset lukumäärät nousivat hitaasti. Kuvaajassa näkyy myös neljä piikkiä, jotka nousevat paljon muita korkeammalle. Ne ovat liittyvät seuraaviin juttuihin:

Nämä jutut saivat tavallista enemmän liikennettä sosiaalisesta mediasta ja useat myös saivat myöhemmin lisäliikennettä hakukoneista. Etenkin Martti Joenpolven kirjoituskilpailujuttuun tultiin hakusanoilla ”kirjoituskilpailu” ja sen muunnoksilla.

Yhteistä kaikille jutuille oli se, että julkaisun aikaan oli suurin piikki kun jaoin niitä Facebookissa ja Twitterissä. Monia juttuja ei ensimmäisten päivien jälkeen ole luettu käytännössä ollenkaan, lähinnä siksi, että niitä ei ole optimoitu millekään hakusanalle. Esimerkiksi Plastic Trashbags and Piparcakehouses -tuotesijoittelunaljailu on näyttänyt julkaisun jälkeen keskimäärin nollaa kävijää.

Mikä on hyvä kävijämäärä vuodessa?

Paljonko sinulla on kävijöitä tai sessioita päivässä, kuukaudessa tai vuodessa? Mikä on hyvä määrä?

Ensimmäisen bloggausvuoden alkupuolella oli useita päiviä, jolloin sessioita oli alle viisi. Vuoden aikana osa jutuista alkoi nousta Googlen hakutuloksissa, jolloin keskimääräinen päivävierailumäärä nousi kaksinumeroisiin lukuihin. Se, mikä on hyvä kävijämäärä päivässä, riippuu täysin siitä, mitä haluat blogillasi tehdä ja mitä yleisöä tavoittelet.

Itse olin tyytyväinen siihen, että liikenne nousi ylöspäin ja orgaaninen liikenne kasvoi. Pienehköt kävijämäärät kertovat kuitenkin siitä, että blogillani ei ollur muuta identiteettiä kuin omani. Se ei ollut kirjablogi, sijoitusblogi, analytiikkablogi, novelliblogi, hupailublogi vaan vähän kaikkea noita, samaan tapaan kuin minäkin. Ehkä siksikin on ymmärrettävää, että blogin nimi on Jukka Ahola.

Valitsemalla jonkin noista osa-alueista blogini pääaiheeksi se pärjäisi varmasti liikenteen kannalta paremmin. Harvaa kiinnostaa Jukka Ahola, Pertti Virtanen tai Minna Koivisto; Useaa kiinnostaa romaanin kirjoittaminen, äänikirjat, kirjoituskilpailut ja jopa lukeminen.

Mitä blogissa kannattaa mitata?

Dashboardiin keräämäni metriikat eivät vielä kerro paljoakaan. Big dadankin aikakaudella pitää muistaa perusasiat: aseta ensin tavoitteet, mieti miten mittaat onnistumista, pyri tavoitteeseesi ja vasta sitten mittaa, miten kävi.

Tämä on markkinoinnin tripla-T:

Tavoite > Teko > Tulokset

Kävijöiden määrä ei varmaan koskaan ole blogin varsinainen tavoite. Jos se olisi, sitten voisit käyttää päivät naputellen kännykällä, läppärillä ja isoäidin pöytäkoneella vierailuja omalle sivullesi. Omien vierailujen kerryttäminen olisi teko, jolla pääset tavoitteeseen. Ja jos olisit määritellyt tavoitteen mahdollisimman suureksi määräksi kävijöitä, niin nyt olisi aika poksauttaa smurffilimukka, sillä tulokset olisivat varmasti mieleisiä.

Mitä blogissa sitten kannattaa tavoitella, eli mitata?

Hipsteriseksuaalit mittaavat engagementtiä (jakoja, kommentteja, tykkäyksiä…), massimot rahaa ja konversioita, huopahattumuotibloggarit somesomesome-seuraajia. Jotkut markkinoinnissa marinoitumattomat tavoittelevat jotain ylevää, kuten itsensä ilmaisua.

Kävijöitä yleensä mitataan tai mietitään siksi, että liikenne ylipäänsä on edellytys sille oikealle tavoitteelle. Jos tavoitteeni on myydä e-kirja siihen tehdyllä laskeutumissivulla tai saada kävijä klikkaamaan mainoksia, niin blogini kävijämäärä korreloinee lompakkoni paksuuden kanssa.

Mitä minä tavoittelin blogillani?

Joskus tuntui, että vastassa oli vuori. Ihmisvuori.

Sillä ihmisvuorella on nimi: Jouko Ahola. Maailman vahvin mies. Viikinki.

Jos kirjoitat Googleen Jukka Ahola, saattaa olla, että Google päättää, että tarvitset  raakaa voimaa puolinokkelan tekstinikkarin sijaan. Yksi blogini tärkeimmistä tavoitteista oli omistaa oma palani internetistä.

Kun vuonna 2020 vaihdoin nimeni Jukka Aholasta Jukka Aalhoksi, syntyi myös aalho.fi. Jukka Aalho on uniikki nimi, joten sen hakukonenäkyvyys on helpommin omistettava. Lisäksi vuoden 2016 jälkeen olemme vaimoni kanssa ehtineet perustaa podcastin Kertojan ääni sekä tämän aalho.fi-sivuston.

Mitä sinä voit tavoitella blogillasi?

Muista tripla-T: Tavoite > Teko > Tulokset.

Aseta tavoite, tee teko, arvioi tulokset. Huuhtele ja toista. Ryöppää vielä kerran. Rinse and repeat. Helan går.