Metsämakoilu on samalla sekä uusi että ikivanha tapa nauttia metsästä ja luonnosta.

Milloin viimeksi olet ollut vaakatasossa luonnossa? Katsellut pilviä, kuunnellut metsän ääniä ja tuntenut miltä maa tuntuu muun kuin kovan kengänkannan alla? Omasta metsämakoilusta oli jo aikaa, joten päätin syyskuisella puolukkareissulla kokeilla, miltä se tuntuu.

Mitä on metsämakoilu?

Metsämakoilu on metsässä loikoilua hetkisen ajan. Varsinaista määritelmää sille ei taida olla ja metsämakoilun sääntökirjakin taitaa olla vasta luonnosteluasteella.

Luonnossa liikkuminen palauttaa, mutta voisiko luonnossa lepäily palauttaa vielä paremmin? Istuimme puolukanpoiminnan lomassa kahvilla ja näin tilaisuuteni tulleen: pedillinen pehmeältä näyttävää maankamaraa ja kosteudenkestävät kamppeet. Olen usein kokeillut meditointia, mutta peruskireänä toimistorusinana huomaan useimmiten lähinnä toivovani, että meditaatiosessio olisi mahdollisimman nopeasti ohi, jotta pääsen rentoutumaan älypuhelimen ruudulla aivojani ronkkien.

Toisaalta luonnossa liikkuminen ja ihan lähimetsässäkin kävely auttavat välittömästi ainakin aivorusinapuoleen, joten en teilannut metsämakoilua heti alkuun.

Metsämakoilun vaikutukset ja testiprotokolla

Rentoutuminen näkyy kehossa: sykkeessä, sykevälivaihtelussa ja verenkiertojärjestelmässä. Olen käyttänyt Oura-sormusta jo ennen kuin menin sinne töihin, joten Ouran Moment-meditaatiomoodi on jo tuttu. Siinähän mitataan tietyn ajan, esimerkiksi 10 minuuttia, kehon vasteita esimerkiksi hengitysharjoituksiin tai meditaatioon.

Laitoin siis vaakatasoon pienehköön kuoppaan puolukoiden lomaan ja laitoin Ouran nauhoittamaan metsämakoilun vaikutuksia. Katselin pilviä, tunsin maan kämmenten alla. Muutama sääski kävi katsomassa, mutta onneksi syyskuu oli jo tylsyttänyt pahimmat verilöylyt.

Pilviä katsellessa tuli mieleen, että joku yritteliäs suomalainen voisi yhdistää kelluntatankin ja pilvien katselun. Joku toinen voisi liittää mukaan revontulet. Northern Float. Aurora Kelluniensis. Joku kolmas kannattaisi ehkä palkata brändäämään se.

Metsämakoilu tuntui aivoissa hyvältä, mutta tuttuun tapaan parinkymmenen sekunnin jälkeen aloin jo ajatella, milloin 10 minuuttia olisi täynnä. Aloin kuvitella tuloksia: laskisiko syke, nousisiko sykevaihtelu… Pakkohan metsämakoilun olisi heti ensipuraisulla tehdä minusta Väinämöisen ja sen lähijoogakoulun alkeiskurssin vetäjän hybridimallin.

Rentoutumistakin pitää harjoitella

Ala-asteella aloin harjoitella hiihtokisoihin kisoja edeltävänä päivänä. Kiersin ympäri asuntoa ja tein hauiskääntöjä 1,5 kilon käsipainolla. Olin yleensä kisoissa viimeinen, joskin eräs italialainen vaihto-oppilas jätti kisat kerran kokonaan välistä.

Kymmenen minuutin metsämakoilu 23 vuotta myöhemmin oli ohi ja katsoin tulokset Ouran sovelluksesta: syke oli lähtenyt varsin alhaalta mutta noussut loppua kohden. Sykevälivaihtelu oli tippunut. Ihonlämpötila oli sentään noussut, minkä voi ajatella johtuneen rentoutumisesta. Tai sitten auringonpaisteesta, joka oli puolivälissä päässyt pilven takaa.

Metsämakoilu ei siis ollut mikään ihmelääke. Minua oli huijattu. Tai siis olin huijannut itseni ajattelemaan, että jokin kikkakolmonen naksauttaa elämänlaadun aivan uusille urille.

Tosiasia lienee se, että rentoutumista pitää harjoitella. Ei kai kukaan ajattele, että ensimmäisen hölkkälenkin jälkeen menee heti 3000 rikki Cooperissa. Miksi siis olisin zen heti kun kokeilen metsämakoilua?

Metsämakoilun loppuarvio: 4 tähteä

Siitä huolimatta, että en pystynyt täysin rentoutumaan metsämakoilun aikana, annan kokemukselle 4 tähteä. Pilvien tuijottaminen selällään maaten, pehmeä maa takaraivon alla ja kämmenissä tuntuvat varvut… niitä pitäisi elämässä olla enemmän kuin deadlineja, roadmapeja tai koppien ottamisia.

Suosittelen kokeilemaan. Ja palaamaan tähän juttuun takaisin jakamaan hyvät vinkit metsämakoiluun.