Riisivesi hiustenhoidossa on trendi, joka kiertää maailmaa aina muutaman vuoden välein. Siinä riisien liottamisesta tulevaa laihan maidon näköistä nestettä käytetään kuin hoitoainetta.

Kauneuden eteen ollaan valmiita tekemään epäterveellisiä hoitoja, joten tämän uusimman kierroksen (ja kaikkien tulevien kierrosten) takia tarkastelimme riisiveden hyötyjä ja haittoja hiustenhoidossa.

Onko riisivesi hiuksille turvallista? Tai hyödyllistä?

Sanotaan se siis heti alkuun: nykyisten tutkimusten perusteella ei ole selvää, onko riisivedestä hyötyä. Tämän tutkimustiivistelmän mukaan riisivesi lisäsi hiusten joustavuutta (hair elasticity) ja vähensi hiusten pinnan kitkaa (surface friction). Sen käyttöä pidettiin vaikeana ja se saattoi myös aiheuttaa hilseilyä (flaking) hiusten pinnalla.

Riisiveden sopivuutta iholle tutkittiin tässä tutkimuksessa, jossa ei huomattu ihohaittoja, kuten ärsytystä tai allergisia reaktioita.

Näyttäisi siis siltä, että vaikka riisivedestä ei välttämättä ole hyötyä, ei siitä välttämättä ole myöskään haittaa. Huomaathan kuitenkin, että nämä muutamat tutkimustulokset eivät ole tae siitä, etteikö riisiveden käytöstä hiustenhoidossa voisi aiheutua haittaa.

Yhteenvetona näyttäisi kuitenkin siltä, että riisivesi ei ole esimerkiksi juodun hopeaveden tavalla myrkyllinen. Sitä käytetään ainesosana myös kaupallisissa kauneudenhoitotuotteissa, mikä tietenkään yksinään ei takaa sitä, että se olisi turvallinen.


Mainos


Ohje: riisiveden käyttö hiustenhoidossa

Riisiveden käyttö juontaa juurensa Aasian kauneudenhoitoperinteistä. Yksinkertaisimman ohjeen mukaan riisivettä voi valmistaa liottamalla. Riisivettä voi tehdä siitä riisilajista, mitä omasta kaapista sattuu löytymään.

  1. Huuhtele pari desilitraa riisiä
  2. Sekoita kulhossa huuhdeltu riisi ja pari desilitraa vettä
  3. Liota 15–30 minuuttia
  4. Siivilöi riisit pois ja laita riisivesi johonkin astiaan tai pulloon, josta voit käyttää sitä suihkussa

Riisivettä voi myös valmistaa keittämällä. Kuumaa vettä kannattaa tässä menetelmässä varoa.

  1. Mittaa kattilaan desilitra riisiä
  2. Lisää 4 desilitraa vettä
  3. Keitä riisi kypsäksi
  4. Erota riisivesi kypsästä riisistä esimerkiksi siivilöimällä
  5. Syö riisi. Laita riisivesi johonkin astiaan tai pulloon, josta voit käyttää sitä suihkussa.

Joidenkin ohjeiden mukaan riisivettä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Suihkussa voit käyttää riisivettä kuten hoitoainetta: pese ensin hiukset normaalisti ja hiero sitten riisivettä hiuksiin ja päänahkaan. Anna riisiveden olla hiuksissa muutaman minuutin ennen poishuuhtelua.

Oliko näistä ohjeista apua? Seuraa meitä Instagramissa niin saat muitakin kodin, luovuuden ja hyvän arjen vinkkejä:

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Aalho (@meaalhot) jakama julkaisu

 

Riisiveden vaikutukset testissä

Kauneudenhoito voi parhaimmillaan olla itsestään huolehtimista ja hetkeen pysähtymistä. Vaikka se ei siis parantaisikaan hiusten kuntoa, sillä voi olla muita positiivisia vaikutuksia.

Seuraavaksi aiomme itse kokeilla riisiveden vaikutuksia. Seuraa meitä Instagramissa @meaalhot tai Facebookissa niin ilmoitamme, kun lisäämme testin tuloksia tähän artikkeliin.